Kodin turvallisuus

Kymmenissä sähkölaitteissa turvallisuuspuutteita – markkinoilta poistettiin viime vuonna 55 vaarallista sähkölaitetta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testautti viime vuonna 165 sähkölaitetta testauslaboratoriossa ja testaustulosten perusteella 55 sähkölaitetta poistettiin markkinoilta turvallisuuspuutteiden vuoksi. Näistä 18 vaarallisinta sähkölaitetta tuli kerätä pois myös kuluttajien käytöstä.

Tukesin myynnistä poistamia latauslaitteita

Myynnistä poistettin muun muassa Lafayette-merkkisiä latauslaitteita.

Eniten turvallisuuspuutteita oli latauslaitteissa ja erilaisissa valaisimissa. Markkinoilta poistetuissa tuotteissa oli useimmiten joko sähköiskun tai tulipalon vaara.

Tukes teki vuonna 2025 noin 720 markkinavalvontakäyntiä kivijalkamyymälöihin ja verkkokauppoihin. Yhteensä 165 sähkölaitetta lähetettiin testattavaksi testauslaboratorioon. Testausten perusteella 37 laitetta poistettiin markkinoilta, ja näistä vakavimmin puutteelliset 18 laitetta joutuivat palautusmenettelyyn, eli ne tuli poistaa myös kuluttajien käytöstä.

Tämän lisäksi kolme tuotteen osalta päädyttiin kieltoon asettaa tuotetta saataville markkinoilla. Lievemmin vaatimusten vastaisille tuotteille annettiin 64 huomautusta. Tiedot markkinoilta poistetuista sähkölaitteista löytyvät: Löydä vaarallinen tai vaatimusten vastainen tuote – Vaaralliset tuotteet

”Yritykset toteuttivat suurimman osan toimenpiteistä vapaaehtoisesti eli emme tehneet asiassa velvoittavia päätöksiä. Olemme myös viime vuosina havainneet, että tuotteiden markkinoilta poistot ovat lisääntyneet, ja käytäntö, jossa tuotteiden toimitus lopetetaan mutta myymälöiden varastot myydään loppuun, on lähes poistunut”, avaa johtava asiantuntija Seppo Niemi

Tukesin valvontatulos ei kerro siitä, että markkinoilla olevista sähkölaitteista näin suuri osa olisi vaarallisia, vaan se kertoo valvonnan tehokkuudesta. Valvontaa kohdistetaan riskiperusteisesti niihin tuotteisiin, joissa epäillään olevan turvallisuuspuutteita. Nämä epäilyt voivat pohjautua aiempiin valvontahavaintoihin, Tukesille tulleisiin ilmoituksiin tai EU-tietokantoihin.

Vastuu sähkölaitteiden turvallisuudesta on valmistajalla, maahantuojalla ja myyjällä. Valmistajien, maahantuojien ja myyjien on varmistauduttava tuotteen vaatimustenmukaisuudesta ja turvallisuudesta ennen markkinoille tuomista. Valmistajan tulee tuntea tuotteen vaatimukset ja huolehtia siitä, että vaatimukset täyttyvät ja valmistuksen laatu pysyy hyvänä. Maahantuojan ja jakelijan tulee varmistua, että valmistaja on huolehtinut velvoitteestaan mm. niin, että tuotteesta on saatavilla vaaditut asiakirjat.

Sähkölaitteita ei tarkasteta ennakkoon, vaan niiden ennakkotarkastus päättyi jo yli 30 vuotta sitten, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Tavaroiden vapaa liikkuvuus on EU:ssa yksi perusperiaatteista. Markkinoille tuleville sähkölaitteille on olemassa turvallisuusvaatimuksia, joita yritysten tulee noudattaa. 

EU:n ulkopuolelta hankittu sähkölaite on tilaajan omalla vastuulla

Suomalaisten tai eurooppalaisten viranomaisten toimivalta ei ylety EU:n ulkopuolella sijaitseviin verkkokauppoihin. Kuluttaja toimii tällöin käytännössä itse maahantuojana, jolloin vastuu tuotteen turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta siirtyy ostajalle.

Tuotteet eivät välttämättä täytä EU:n turvallisuusvaatimuksia ja takuu- sekä kuluttajansuoja-asiat ovat usein heikommat. Mikäli ostettu tuote osoittautuu vaaralliseksi tai aiheuttaa vahinkoa, vastuu jää kuluttajalle itselleen, sillä Euroopasta ei välttämättä löydy tahoa, jolle tuotteen voisi palauttaa tai jolta voisi vaatia korvauksia.

”Tuotteen vaarallisuutta on ikävä kyllä usein vaikea havaita päältä päin, mutta jos tarjous tuntuu liian hyvältä, sitä se usein on. Kannattaa harkita tarkkaan, mitä ja mistä tilaa, sillä omilla valinnoilla voi vaikuttaa omaan sekä läheisten turvallisuuteen”, päättää Niemi.  

Lisää artikkeleita aiheesta

Mökkeily

Alkuvuoden suosituin mökkipaikkakunta on Kuusamo

Tämän hetken suosituin kaupan oleva mökki on Saimaan saaressa pikkuinen torppa. Suomen halutuin paikkakunta mökin ostamiseen on ollut tänä vuonna…

Omakotitalo

Uusi koti -haaveesta todeksi

Talon rakentaminen oli erityisesti Pentti Aspilan haave. ”Ihmisen pitää toteuttaa haaveet, joita hän haluaa elämässään tehdä. Olen kiivennyt vuoret ja…

Uusiutuvaa energiaa

Huippuunsa viritetty talo

Talo kuluttaa energiaa aurinkosähkö- ja säätöjärjestelmien asentamisen jälkeen ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin. ”Mutta kun pitää käyttää ostosähköä on sen…