Rakentaminen, Tonttikauppa

Nurmijärvellä tonttikauppa ja rakentaminen ilmiömäisen vilkasta

Nurmijärven kunnassa on tonttikauppa käynyt suhteellisen tasaisesti huolimatta vallitsevasta taloustilanteesta. Viime vuonna luovutettiin 55 omakotitonttia. Eniten tontteja myytiin ja vuokrattiin Klaukkalasta ja Rajamäeltä. Myös rakentamislupia on myönnetty paljon, viime vuonna myönnettiin 385 lupaa.

Piirroskuva rakennusmiehistä töissään.

Rakentamislupia myönnettiin vuonna 2025 Nurmijärvellä kaikkiaan 385 kappaletta. Luvussa on nousua edellisvuosista.

Vuonna 2023 kunta luovutti 32 omakotitonttia, joista myymällä 18 ja vuokraamalla 14. Vuonna 2024 vastaavat luvut olivat yhtensä 43 tonttia, joista myytiin 20 ja vuokrattiin 23.

”Viime vuonna luovutussopimuksia on myös allekirjoitettu ilmiömäisen hyvällä tahdilla yhteensä 55, joista kauppakirjoja on ollut 23 ja vuokrasopimuksia 32. Myydyistä tonteista 11 oli aikaisemmin vuokrattujen tonttien lunastuksia,” kertoo maankäyttöpäällikkö Tarja Kariniemi.

”Vuokraamisen osuus tonttikaupoissa on lisääntynyt merkittävästi, mikä kertonee mm. pankkien tiukemmasta kannasta rahoitukseen. Jos koronan aiheuttamaa parin vuoden piikkiä tonttikaupoissa ei oteta huomioon, on omakotitonttien luovutus noudattanut 30–40 tontin rytmiä viimeisen noin 10 vuoden aikana”, Kariniemi toteaa.

Luovutetut yhtiömuotoiset tontit

Omakotitonttien luovutusten lisäksi luovutettiin vuonna 2023 yksi palvelurakentamiseen osoitettu tontti sekä viisi työpaikkatonttia. Vuonna 2024 luovutettiin neljä tonttia yhtiömuotoiseen asuinrakentamiseen sekä kolme työpaikkatonttia, työpaikkatontit olivat tosin vuokratonttien lunastuksia.

Vuonna 2025 luovutettiin kolme tonttia yhtiömuotoiseen asuinrakentamiseen ja yksi tontti palvelurakentamiseen sekä kuusi työpaikkatonttia.

Rakentamisluvat hienoisessa nousussa

”Rakentamislupia on kaiken kaikkiaan vuonna 2025 Nurmijärvellä myönnetty 385 kappaletta, kun vuonna 2024 luku oli 320 ja 364 vuonna 2023”, kertoo lupainsinööri Marko Pynnönen.

”Muiden lupien ja ilmoitusten määrät: 168 kappaletta vuonna 2023, 138 kappalettavuonna 2024 ja vuonna 2025 vain kaksi kappaletta, koska maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset lupatyypit poistuivat viime vuoden alussa”, Pynnönen lisää. 

Kaavio Nurmijärvellä vuonna 2025 myönnetyistä rakennusluuvista
Nurmijärvellä myönnetyt rakennusluvat 2023-2025.
Kaavio Nurmijärvellä luovutetuista omakotitonteista.
Nurmijärvellä luovutetut omakotitontit 2023-2025.

Lisää artikkeleita aiheesta

Omakotitalo

Uusi koti -haaveesta todeksi

Talon rakentaminen oli erityisesti Pentti Aspilan haave. ”Ihmisen pitää toteuttaa haaveet, joita hän haluaa elämässään tehdä. Olen kiivennyt vuoret ja…