Vaikka viiniköynnös on eteläisten maiden kasvi, viime vuosikymmeninä sitä on hyvällä menestyksellä kasvatettu Suomessakin. Nummelalainen Taru Tonder kerää kasvihuoneestaan hyvän sadon rypäleitä, jotka ovat saaneet kasvaa luomuna.
Viiniköynnös on köynnöskasvi, joka tekee lajikkeen mukaan joko tummia tai vihreitä rypäleitä. Viiniköynnöksen juuret ulottuvat kauas historian hämärään: arkeologit ovat löytäneet Luoteis-Persiasta jo vuodelta 5400 eaa. jälkiä viinirypäleviljelmistä, joiden tarkoituksena oli viinin valmistus. Viiniköynnösten kasvatus levisi Kaukasukselta Babyloniaan ja myöhemmin koko Välimeren alueelle.
Kasvukauden viileys ja lyhyys haastavat viinirypäleen kasvattajia Suomen oloissa, mutta viiniköynnöksiä kannattaa silti kokeilla. Parhaat kasvupaikat löytyvät eteläisestä Suomesta ja rannikkoseuduilta. Varmimmin satoa saa, kun istuttaa köynnöksen kasvihuoneen suojiin.
”Meillä on viiniköynnöstä sekä kasvihuoneessa että ulkona talon seinustalla. Sato vaihtelee kovasti ihan sen mukaan, minkälainen talvi on ollut”, kertoo nummelalainen Taru Tonder.
Kultarannan rypäleitä
Taru Tonder söi samaisia rypäleitä jo lapsuudessaan, sillä hänen perheensä nykyinen koti on myös Tarun lapsuudenkoti, jonka Taru ja hänen puolisonsa Janne Hanski ostivat Tarun vanhemmilta vuonna 2015.
”Isäni Valto Tonder rakensi talon vuosina 1979-80, ja joitakin vuosia myöhemmin hän istutti viiniköynnöksen kasvihuoneeseen, joka meillä edelleen on.”
Tarun isä on puutarha-alan ammattilainen, ja siksi tontilla on paljon kasvillisuutta, sekä hyötykasveja että koristekasveja.
”Isä kasvatti muun muassa varhaisperunoita, porkkanoita, sipulia, marjoja ja yrttejä. Välillä isällä oli myös erillinen puutarhapalsta. Piha on myös palkittu.”
Tarulla ei ole tiedossa, mitä lajiketta hänen tummat, pienikoiset viinirypäleensä ovat, mutta viiniköynnöksen alkuperä on selvillä: Tarun isä on aikanaan saanut pistokkaan enoltaan, joka puolestaan oli saanut sen Kultarannan puutarhurilta. Samoja rypäleitä ovat siis nauttineet monet presidenttimme.
Ei tarvitse paljon hoitoa
Varhain keväällä Taru Tonder usein katselee viiniköynnöksen runkoa ja ihmettelee, vieläkö se mahtaa olla hengissä, sillä se näyttää talven jäljiltä lähinnä kuivalta kelolta.
”Mutta aina se on kevään tullen osoittautunut olevan hyvinkin hengissä. Viiniköynnös on aika yllättävä kasvi, sillä se tuntuu menestyvän aika vähällä hoidolla. Sille ei ole tarvinnut tehdä juuri muuta kuin hiukan kastella, sekä leikata ja tukea”, Taru toteaa.
”Lannoitustakin viiniköynnökselle suositellaan, mutta kun nämä tuntuvat kasvavan muutenkin, en ole lannoittanut.”
Kasvihuoneesta tulee parempi sato kuin ulkona kasvavasta köynnöksestä, mutta kyllä siitäkin rypäleitä saa.
Tarun perhe käyttää rypäleet enimmäkseen heti syötäväksi.
”Kerran kokeiltiin tehdä niistä hilloa, mutta se ei kyllä ollut kovin kummoista, aika vetiselle maistui. Viiniä olen välillä miettinyt, mutta ei sitä kuitenkaan ole tullut tehtyä”, Taru nauraa.
Työkavereille rypäleitä on myöskin riittänyt, ja jotkut ovat halunneet myös pistokkaita.
Suomeen sopivia lajikkeita tarjolla
Viiniköynnös tarvitsee pitkän ja lämpimän kesän kasvaakseen ja tuottaakseen runsaan ja laadukkaan sadon. Rypäleiden kehittyminen edellyttää lämmintä ilmastoa ja maaperää, sillä rypäleiden kypsyminen vie paljon aikaa.
Vapaasti kasvava viiniköynnös tekee runsaasti versoja ja rypäleterttuja, mutta Suomen oloissa kaikki rypäleet eivät aina ehdi kypsyä ja marjat jäävät usein pieniksi.
Viiniköynnöstä leikataan sadon laadun parantamiseksi. Tavoitteena on saada 2–3 voimakasta päärankaa, joista kasvaviin sivuversoihin muodostuvat rypäletertut. Terttujen määrää rajoitetaan niin ikään. Kasvukaudella tehdään useita erityyppiä leikkauksia ja syksyllä versoja typistetään voimakkaasti.
Viiniköynnöksen kasvatus sujuu helpoimmin kasvihuoneessa tai lasitetulla parvekkeella, sillä silloin kasvi saa riittävän pitkän ja tasaisen lämpimän kasvukauden, jonka se tarvitsee tehdäkseen satoa. Jotkin lajikkeet voidaan istuttaa myös avomaalle tai lavakaulukseen. Sellaisetkin lajikkeet, jotka tarvitsevat keväällä kasvihuoneen suojaa, saatetaan voida istuttaa sään lämmettyä avomaalle.
Leikkaaminen tärkeää
Hyvän viinirypälesadon salaisuus on huolellinen ja harkittu leikkaaminen: tavoitteena on saada kasviin muutama pääverso, joiden sivuversoihin kehittyy kukkia ja siten vähitellen myös rypäleterttuja.
Viiniköynnös tarvitsee köynnöskasvina myös jonkinlaisen tuen voidakseen hyvin ja kasvaakseen normaalisti. Helpointa viiniköynnöksen kasvatus on kasvihuoneessa, jossa on sille riittävän lämmintä, tai maan eteläosissa avomaalla, tai lavakauluksessa eteläseinustalla tai muussa suojaisessa ja aurinkoisessa paikassa.
Yleisesti ottaen viiniköynnös on kuitenkin melko sitkeä kasvi, joka kiipeää auringon perässä korkealle ja työntää vahvat juurensa syvälle maahan ravinteiden toivossa. Se voikin kasvaa melko ravinneköyhässä maassa, mutta hyötyy toki runsasravinteisesta mullasta.
Viininviljelyä varten kasvatetaan aitoviiniköynnöstä, ja se on ollut pitkään haastava kasvatettava pohjoisissa oloissamme. Useimmat viinirypälelajikkeet tarvitsevat pitkän lämpimän kasvukauden kukoistaakseen ja kypsyttääkseen rypäleensä, ja se ei meidän ilmastossamme ole mahdollista. Tästä syystä suurin osa maailman viiniviljelmistä sijaitsee lämpimässä ympäristössä, mutta meillä Pohjolassakin on tehty urheita yrityksiä viininviljelyn saralla jo 1700-luvulla.
Nykyään on kuitenkin saatavilla monia viiniköynnöslajikkeita, joita voidaan kasvattaa menestyksellisesti Suomenkin oloissa.
Viiniköynnöstä on olemassa tuhansia lajikkeita eri puolilla maailmaa. Niistä joitakin viljellään tuorekäyttöön, joitakin rusinoiksi ja joitakin viininvalmistukseen.
Valkoviinit ovat useimmiten vihreistä rypäleistä valmistettuja. Roséviinit syntyvät joko tummista tai tummien ja vihreiden rypäleiden yhdistelmästä, ja punaviinit tummista. Ranska, Italia ja Espanja tuottavat eniten viiniä erilaisista rypäleistä.
Lähteet: kotipuutarha.fi, plantagen.fi
